Tulevat pelit

Klikkaamalla joukkuetta pääset suoraan otteluohjelmiin.

Miehet
Naiset
M13


Pallokeisarit on Lohjan Kanneljärvellä perustettu seura, jonka taival alkoi keväällä 2002. Nyttemmin espoolaistunut seura pelaa tälläkin hetkellä miesten kuudennessa divisionassa ja naisten neljännessä divisionassa.  Pelaajat ovat silti ympäri pääkaupunkiseutua ja läntistä Uuttamaata.

Pitkän historian omaava Keisarit on edelleen liikkeellä samalla Keisariaattella, kuin perustettaessa: tärkeintä on pitää kivaa yhdessä. Saunaillat ja muut virkistystoiminnot kuuluvat myös suurena osana Keisaritoimintaan. Vastustajat tuntevatkin Pallokeisarit ainakin parhaasta asenteesta.

Pallokeisarit juhlii kuluvalla kaudella 10 vuotista taivaltaan. Sivustolta löytyy paljon erikoissisältöä ja tapahtumat ovat entistä mahtavampia!


Uutisia

Miesten joukkue jatkoi siitä mihin vastuuturnauksessa jäätiin

Jäätävänä helmikuun lauantaiaamuna lähti lauma keisarimiehiä haahuilemaan kohti Ruskeasuon Square Gardenia tavoitteenaan ravistella vastuuturanuksen muistot niskasta ja palata jälleen jonkinlaista salibandyä esittäväksi joukkueeksi. Ennusmerkit olivat positiiviset, pitkästä aikaa saatiin rosteriin pari kentällistä huippukuntoisia ja hyvin harjoitelleita miehiä. Ja yksi hiuksensa blondannut ikinuori.

M13 Nousi 11.2.2012 takaisin sarjataulukon kärkisijalle!

Lauantaina 11.2.2012 vastaan asettui ensin Pelikanit. Peli oli suhteellisen tasaista vääntöä kunnes ajassa 9.37 Jere sai taisteltua ensimmäisen maalin. Ensimmäinen maali laukaisi jännityksen, ja seuraava maali tulikin ajassa 12.25, kun Alejandro jätettiin yksin kentälle muiden sännätessä vaihtoon. A päätti käyttää tilanteen hyödykseen. Ensimmäisen erän loppuun ajassa 14.27 "kiikari" Juza näytti mallia maalinteosta. 

Tammikuun kuukauden pelaajat

Tammikuussa kuukauden pelaajiksi valittiin kaksi aivan erilaista pelaajaa; toinen on tuore pelaaja ja toinen joukkueen  monivuotinen selkäranka.

Uusia vanhojen keisareiden esittelyjä!

Taas olisi tammikuun pelaajat esiteltynä, pahoittelen päivän viivästystä:) Menkää tutkimaan!

M13: Lauantai-illan huumaa Kökkelissä

Lauantaina 21.1. myös M13 jatkoi debyyttisarjakauttaan Espoon Kauklahdessa uusin peliasuin varustettuna. Lue turnauksen pääkohdat tästä.